tiistai 30. kesäkuuta 2015

Laamat keritty

Omituisia otuksia ;). On nuo laamat taasen niin hauskan näköisiä karvanajon jälkeen. Oli ilmeisesti sopivan kuuma päivä, ja vastaavasti ihanan vilpoinen olo karvattomana, kun kaikillta saatiin villat kerittyä melko sopuisasti ilman rauhoittamistakin. Varsinkin Jingo oli kerrassaan mallioppilas, seisoi kuin tatti paikallaan keritsimen huristessa. Vähän on karvanajo myöhässä normaalista, pari-kolme viikkoa, mutta toisaalta niin on kevät / kesäkin ja kaikki muutkin kevät- ja kevättyöt.




tiistai 23. kesäkuuta 2015

Laamatallin uusi katto paikoilleen

On se vaan aina yhtä vaikuttavan näköistä, kun kokonainen katto nostetaan paikoilleen. Sinne se jäi, uuden katon alle vanha laamatalli.





lauantai 6. kesäkuuta 2015

Gisellen vasa nukkui pois

Vauvaonni vaihtui suruun. Giselle-laama vasan elinvoima alkoi pirteän alun jälkeen hiipua eilen. Vasa kävi väsyneeksi ja lopulta lopetti syömisen. Eläilääkäri kävi illalla nestetyttämässä. Mutta yön aikana pikkuinen oli nukahtanut ikiuneen. Niin suloinen piikkuvasa, mutta viivähti luonamme vain niin pienen hetken ❤.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Vauvauutisia

Vauvauutisia! Giselle synnytti tänään aamuyöstä terhakan tyttövasan (tyttö, ainakin minun alustavien tutkailujeni perusteella). Tuo värien periytyminen on niin mystistä, täysruskea äiti + valkoinen isä = harmaan vaaleanruskean kirjava vasa.

Onnellinen äiti

Lasten välistä ystävyyttä

Vasa aterialla